Etusivu
11.02.2010
Kajaanin Judokerho kunnosti uuden salin
Matti Tieksola raportoi.
Kategoria: Yleinen
Kirjoittaja: Petteri Pohja
Kainuun pirteä ja maineikas Kajaanin Judokerho muutti helmikuun alussa uuteen dojoon. Seuran historiassa paikka on vasta toinen, kun lyhyttä Vuohengin lukion evakkomatkaa ei huomioida. Uusi sali sijaitsee rautatieaseman lähellä, joten kauempaakin tulevat pääsevät jouhevasti dojolle.
”Kunnostusprojektin kustannusarvio oli 60000 euroa ja siinä pysyttiin hyvin”, suunnittelusta ja rakentamisen valvonnasta vastannut Harry Halttu kertoo. Kajaanilainen rakentamisen ammattilainen on suunnitellut joustotatamin pohjia vuosien ajan ja lupaa että uusille tatameille on nytkin mukava läpsähtää heiton jälkeen.
Tatamipinta-alaa uudessa salissa 250 m2 ja vieressä on 150 m2 molskia isompia leirejä ajatellen.
”Suihkut, vessat ja pukuhuoneet jouduimme rakentamaan ihan alusta lähtien, mutta porukkaa on ollut talkoissa kiitettävästi. Saunakin saataneen myöhemmin”, Halttu jatkuu.
Kajaanin Judokerhossa on 130 vähintään kerran viikossa harjoittelevaa judokaa, joille uusi sali on mieluisa motiivin lisääjä. Haltun mukaan monet vanhat judokat ovat löytäneet uudelleen tiensä tatamille. Mutta 60000 euroa on iso kasa rahaa, pitikö käydä kovasti pankinjohtajien puheilla?
”Lainaa ei tarvittu yhtään. Kaupunki avusti meitä hienosti ja lahjoituksia saatiin. Uuden salin myötä meidän ei enää tarvitse myydä sitä kuuluisaa ”ei-oota” kurssilaisille. Pystymme tuplaamaan harrastajamäärät. Vetäjät ovat onneksi sitoutuneet tehtäviinsä suurella sydämellä”, Kajaanin judoguru kehaisee seuransa aktiiveja.
Salin vihki käyttöönsä kaupungin sivistyslautakunnan puheenjohtaja Mauno Hyyryläinen korostaen Kajaanin Judokerhon aktiivisuutta nuorison kasvattajana vuosien ajan.
”Pystymme pitämään nuorille kuukausikilpailuja, leirejä ja muita koulutustilaisuuksia. Sali on käytössämme 24 tuntia vuorokaudessa ja majoittuminenkin on mahdollista”, Harry Halttu lausuu lopuksi.
Matti Tieksola
teksti
teksti
Harry Halttu
kuvat
kuvat

Seuraava sivu: Nuorten SM 2009 Rovaniemi
