Soveltava judo

Erityisjudo sai alkunsa vuonna 1989, kun Pieksämäellä kokeiltiin ensimmäisen kerran judon kuntouttavaa vaikutusta kehitysvammaisten hoidossa. Kokemukset olivat hyviä ja vammaisjudosta tuli pysyvä osa Suomen Judoliiton toimintaa. Nykyään judon erityisryhmissä on mukana eritasoisia kehitysvammaisia, CP-vammaisia, dysfaattisia, MS-tautia sairastavia, näkövammaisia ja kuulovammaisia.

Erityisjudoa harrastetaan 16 judoseurassa eri puolilla Suomea. Judon eritysryhmät ovat aloittaneet myös kilpailutoiminnan ja lisäksi Suomessa järjestetään eritysjudoleirejä.

Judossa lämmittelyliikkeet sekä judotekniikat ovat hieno- ja karkeamotorisia liikkeitä. Judossa tarvitaan myös tasapainotaitoa sekä käsien, jalkojen ja silmien (pään) käyttöä yhtaikaa. Erityisjudon tavoitteena on lasten fyysisten ominaisuuksien edistäminen kuten motoriikan, tasapainotaidon, koordinaatiokyvyn ja kehon hahmottamisen lisääminen ja samalla itsetunnon kohottaminen.

Rovaniemellä judoseura Koyama aloitti erityisjudon syksyllä 2006, päävetäjänä toimii Petteri Pohja ja apuvetäjinä kolme naista Tina Flinck, Henna Alanko ja Anu Mäkinen. Ryhmässä on kahdeksan harrastajaa joiden keski-ikä on n. 14 vuotta. Tatamilla harjoitellaan pääsääntöisesti kerran viikossa tunnin verran. Harjoitukset koostuvat alkuleikistä, joka toimii lämmittelynä, sen jälkeen mielekkäitä koordinaatioliikkeitä ja judon matto- ja pystytekniikkaa. Tunnilla opitaan kunnioittamaan toista ja kuuntelemaan ohjaajan ohjeita, joka kuuluu olennaisesti judon perusasioihin.

Tavallinen judoharrastus on parasta integraatiota ja normalisaatiota kaikille. Liikunnan hyödyllisten vaikutusten lisäksi kaikki harrastajat oppivat olemaan toisen ihmisen lähellä, taistelemaan ystävällisessä hengessä, sietämään erilaisuutta ja ratkaisemaan ongelmia.

Tina Flinck 1.dan



<Takaisin>

<Tulostettava versio>

Päivitetty 4.11.2007