| KOYAMA
- Pieni vuori Rovaniemen judoseura on saanut nimensä harjoittelupaikan eli Ounasvaaran mukaan. Kaupungin kupeessa kohoavalla vaaralla on Lapin Liikuntakeskus, josta löytyy myös koyamalaisten tallaama tatami. Alun perin judon toi Rovaniemelle Seppo Räty 1.kyu 30-vuotta sitten. Alkuvuosikymmenet painittiin Lapin Lukon alaisuudessa, mutta kun aika oli kypsä, perustettiin lajin erikoisseura, KOYAMA. Seuran 10-vuotisjuhlat olivat Rovaniemellä 5.2.2000. Seuramme valttikortti näinä vuosina on ollut ja tulee varmastikin jatkossakin olemaan hyvä yhteishenki. Jokainen judoka harjoittelee omien voimiensa ja taitojensa mukaisesti ja harjoituksissa otetaan toiset huomioon. Huolimatta siitä, että harjoittelemme lujasti, pyrimme aina säilyttämään pilkkeen silmäkulmassa! |
|
| Toivotamme kaikki uudet harrastajat joukkoomme mukaan ja myös vierailevat tähdet otetaan avosylin vastaan. Jos liikut lomamatkallasi tai muuten vaan pohjoisessa, älä unohda judogia kotiin. Tosin lainapukukin löytyy helposti! Löydät sivuiltamme myös yhteystiedot ja harjoitusten ajankohdat. Koyaman 10-vuotis historiikki Päivitetty 8.9.2007 |
![]() |