| Mikä on judon peruskurssi? Rovaniemellä toimiva judoseura KOYAMA ry järjestää peruskursseja aikuisille ja junioreille kahdesti vuodessa. Suomen Judoliittoon kuuluvilla seuroilla on valtakunnallisesti yhtenäiset ohjelmat ja kurssien alkamisajankohdat. Kurssit alkavat tammikuun ja syyskuun alussa. Juniorikurssin ikäraja on n.9 - 13 vuotta ja aikuisten kurssiin alaikäraja on yli 13 - 15 vuotta tapauskohtaisesti. Molemmat kurssit kestävät kevät/ syyskauden. Tähän sisältyy noin 30 harjoituskertaa. Vähimmäisvaatimus keltaiseen vyöhön on 24 harjoituskertaa. Molempien kurssien harjoitukset pidetään kaksi kertaa viikossa. (Jos syksyn junioriryhmästä tulee liian suuri, kurssi jaetaan kahtia ja harjoitukset pidetään kerran viikossa ensi vuoden toukokuulle saakka.) Aikuisten harjoitukset kestävät 1 1/2 tuntia ja junioreitten 1 tunnin kerrallaan. Junioreitten jatkokurssin harjoitukset siirtyvät seuraavalla kaudella tiistaille ja torstaille. Aikuiset jatkavat tekniikkaryhmässä, jonka harjoitukset pyörivät samaan aikaan peruskurssin kanssa (ma, ke 19.30-21). Kurssin tavoitteena on antaa käsitys judosta ja sen harjoittelumuodoista. Näkyvimpänä tavoitteena on keltainen vyö, joka myönnetään peruskurssin hyväksytysti suorittaneille. Judoharjoittelun tavoitteena on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kasvaminen. Selvimpänä merkkinä on fyysisen kunnon paraneminen ja keskittymiskyvyn kehittyminen. Kurssilla tulee myös solmittua uusia ihmissuhteita, mikä parantaa sosiaalista kanssakäymiskykyä. Kurssilla toimivat kouluttajina Judoliiton peruskouluttajakurssin käyneet ohjaajat. Koska harjoitukset ovat ohjattuja ja koska peruskurssilla oppilaat ovat samantasoisia, ei ole vaaraa joutua ”heittopussiksi.” Peruskurssin jälkeen lajista kiinnostuneet voivat jatkaa lajin harrastamista ohjatuissa tekniikkaharjoituksissa, tavoitteena suorittaa oranssi ja edelleen vihreä vyö. Vyöarvon noustessa harjoitusten määrä ja laatu kovenevat. JUDON PERUSKURSSI Peruskurssi sisältää: - opetuksen - peruskurssioppaan - seuran jäsenmaksun ja sen tuomat etuudet Judopassi Kaikki judokat rekisteröidään Suomen Judoliiton jäseniksi keltaisen vyön suorittamisen jälkeen ja judopassi on erään- lainen henkilöllisyystodistus judopiireissä. Siihen merkitään suoritetut vyöarvot, kilpailumenestys, koulutustilaisuudet jne. Judopassi ja keltaisen vyön vyökoemaksu on yhteensä 32 €. Lisätietoja antavat Pasi Värinen p.040-5860062 Annika Suokanerva p.0400-506474 <Tulostettava versio> Päivitetty 8.9.2007 |